Alpaca Fuente
Tilamme
Tilamme ja kasvattajanimemme tarkoittaa Alpakka lähdettä, nimen valitsimme kunnioittaaksemme edellistä kotiamme Vantaalla, jonka tilannimi oli ”Lähde”.
Vantaalta muutimme eläiminemme rauhalliselle seudulle Lohjan Virkkalaan Joulukuussa 2009.
Milloin ja mistä alpakoita
Ajatuksenamme oli alunperin hankkia hevosia, mutta kuultuamme 2000 vuoden alkupuolella alpakoista, heräsi kiinnostuksemme niihin. Vierailimme muutamilla alpakkatiloilla ja innostuimme eläimistä vieläkin enemmän. Vuonna 2006 valmistui pihattomme ja päätös tehtiin seuraavalla säännöllä: ”Jos tänä kesänä 2006 toteutuu alpakoiden tuonti, hankimme alpakoita, jollei tuonti toteudu, hankimme hevosia”. Alpakoiden tuonti varmistui talvella 2006 ja saimme antaa valintakriteerimme Unique Alpacas- tilan emännälle, Anne Backmanille. Tarkoin valitut ja jalostustarkastetut alpakat saapuivat maahamme Chilestä lentokoneella kesäkuussa 2006. Karanteenin ja terveystestausten jälkeen kaksi ensimmäistä eläintämme muuttivat tilallemme elokuussa 2006. Laumamme on kasvanut ja tällä hetkellä se koostuu kahdestatoista omasta alpakasta, sekä tilallamme asuvista vieroituksessa olevista nuorista pojista ja tytöistä, astutusoreista sekä vuokratallissa asuvista alpakoista. Omien alpakoittemme esittelyjä löydät Alpakat- valikon alta.
Miksi meillä on alpakoita - pehmeä sijoitus
Alpakan villa on yksi maailman hienoimmista luonnonkuiduista ja soveltuu monille allergikoille. Se on silkin jälkeen kestävintä ja sen lämpöteho on suuri. Alpakan villa on kevyttä ja likaa hylkivää, eikä siinä myöskään koit ja pölypunkit viihdy. Alpakan villan haju on erittäin mieto, koska se sisältää minimaalisen vähän lanoliinia. Alpakan villalla on pitkä historia ja hieno tulevaisuus edessään ja siksi mielestämme on hyvin olennaista kiinnittää huomiota villan laatuun kasvattaessaan alpakoita. Alpakat ovat sekä silmää- että mieltä miellyttäviä eläimiä ja tuottavat hienoa villaa, siksi meillä on alpakoita.
Punainen lanka
Kasvatamme huacaya alpakoita sekä jalostukseen että lemmikeiksi. Tavoitteenamme on hyvärakenteiset, erinomaisen villan omaavat terveet ja ystävälliset eläimet, tyytyväinen asiakas sekä hyvinvoiva kasvattaja.
Olemme Alpakkakasvattajat ry:n jäsenkasvattajia.
www.alpakkakasvattajat.fi
Emme ole katuneet alpakkakasvatukseen ryhtymistä – etkä kadu sinäkään!

|